• In-dikossa hiuksesi taiteilevat

    In-dikossa hiuksesi taiteilevat ammattitaitoiset parturi-kampaajat Mari, Maija, Hanna, Elena ja Suski.

  • Hiusten värjäys K-16

    Uusissa merkinnöissä suositellaan, etteivät tuotetta käyttäisi alle 16-vuotiaat. Yhä nuoremmat aloittavat hiusten värjäämisen, mikä  altistaa voimakkaasti herkistäville aineille ja voi sitä kautta lisätä riskiä allergisille reaktioille.

    Lainsäädäntömuutos perustuu EU:n kosmetiikkadirektiivin (76/768/ETY) muutoksiin, jotka on Suomessa täytäntöönpantu työ- ja elinkeinoministeriön asetuksilla 346/2010, 728/2010 ja 13/2012 KTM:n asetuksen (75/2005) muuttamiseksi.

    Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) kanta on, ettei hiusvärejä ole tarkoitettu alle 16-vuotiaille, eikä hiusten värjäyksiä tulisi tehdä alle 16-vuotiaille.

    Hiusvärien aiheuttamat allergiat ovat viime vuosina lisääntyneet. Kosmetiikkalainsäädäntöä onkin viime aikoina kehitetty siten, että tiettyihin hiusvärituotteisiin, joissa on herkistäviksi luokiteltavia väriaineita, vaaditaan nykyään pakollinen varoitusmerkintä kuluttajien suojelemiseksi, mm. ”Ei tarkoitettu alle 16-vuotiaalle”. Merkinnällä halutaan suojella kuluttajia ja erityisesti nuoria.  Väriaineet voivat aiheuttaa joillekin kuluttajille mm. viivästynyttä kosketusallergiaa.

    Hiusvärien ikärajaa ja muita pakkausmerkintöjä on noudatettava erityisesti sellaisten hiusvärien käytön osalta kampaamopalveluissa, joissa on herkistäviksi luokiteltavia väriaineita (tuotteet, jotka edellyttävät merkintää ”Ei ole tarkoitettu alle 16-vuotiaalle”). Täyttääkseen kuluttajaturvallisuuslain (920/2011) mukaisen huolellisuusvelvollisuutensa toiminnanharjoittaja ei voi värjätä tällaisilla hiusväreillä alle 16-vuotiaiden hiuksia.

    • Hiusvärit saattavat aiheuttaa vakavia yliherkkyysreaktioita.
    • Tätä tuotetta ei ole tarkoitettu alle 16-vuotiaille.
    • Väliaikainen musta hennatatuointi saattaa lisätä allergiariskiä.
    • Älä värjää hiuksiasi, jos
      • kasvoissasi on ihottumaa tai hiuspohjasi on herkkä, ärtynyt tai vahingoittunut
      • olet aiemmin saanut oireita hiusten värjäämisestä
      • olet aiemmin saanut oireita väliaikaisesta mustasta hennatatuoinnista.

    http://www.tukes.fi/fi/Toimialat/Kemikaalit-biosidit-ja-kasvinsuojeluaineet/Teollisuus–ja-kuluttajakemikaalit/Kosmetiikka/Hiusvarien_merkintavaatimukset/

  • Meillä käytetään täysin kotimaista Sensido-hiusväriä!

    Nyt saatavilla myös uusia, ihania vaaleita sävyjä!

     

  • Aukioloajat

    Olemme auki
    ma-pe 9.00->
    la sopimuksen mukaan

    Tervetuloa!